lauantai 27. syyskuuta 2008

IKEA vol. 4

Syksyinen kuva aurinkoiselta kaupungilta.

Nyt on pyykit pesty, kaupassa käyty ostamassa ravitsevampaa ruokaa kuin nuudelit ja koko pikkuruinen koti siivottu tiptop-kuntoon. Mä pesin tänään jopa IKKUNAT; ihmettelenpä onko kukaan muu Olofshöjdissä asunut ikinä vaivautunut pesemään ikkunoitaan :) Mutta nytpä näen paljon selvemmin ruuduista läpi mm. kuinka kadun vastakkaisella puolella olevat isot puut (mahdollisesti kastanjat) pikku hiljaa vaihtaa värinsä upean syksyisiksi!

Olin sekä keskiviikko- että torstai-iltana jäähallilla! Uskomatonta. Ensinnäkin se, että mun tieni täällä olon aikana on todella jo vienyt jäähallille asti, ja toisekseen se, kuinka samanlainen fiilis tulee jäähalliin astuessa aivan jokaisessa maailman kolkassa! Kuin kotiin menisi. Tai ei, ei ehkä ihan kotiin, mutta paikkaan, joka on melkein yhtä tuttu ja rakas kuin koti :) Ehkä mummola?
Tosiaan, siis olen nyt Siggan (islantilainen, joka muutti 2 v sitten Ruotsiin luistelemaan Boomerangissa) siivellä, sen hienolla keltaisella pikku Yariksella matkustanut kahtena iltana kokeilemaan vähän ruotsalaisten otetta tähän hommaan. Kaks mahdollista vaihtoehtoa joukkueiksi, joiden kanssa voisin käydä treenailemassa omaks ilokseni ja huvikseni pari kertaa viikossa olisi siis Pacific ("Mix"-sarja, eli vähän ku kansallinen) ja Boomerang (Team Sweden 2). Kahden illan jälkeen ei oo hirveesti epäilystä siitä, kumpi noista on lähempänä sitä mihin mä koen orientoituvani. Pacificissa oli luistelijoita, jotka ei pysyneet mukana alkuverkkablokissa -Boomerangin treeneissä sai mukavasti laittaa aivot toimimaan että sais napattua niiden lyhytohjelman nelostasolle tarkoitetun askelsarjan :) Eli jos kustannukset ton jälkimmäisen treeneissä käymisestä ei kohoa aivan järjettömiksi, siitä tulee mun Royal Ice -korvike täällä olon aikana!!! Ah, tuntuipa luistimet jaloissa taasen ihanalta... Kai tää luistelijan mieli on ikuisesti jonkinasteisessa riippuvuussuhteessa jäähän ja luisteluun.

Tänään tapahtui IKEA vol. 4, kun käytiin Alexin kanssa ekskursiolla jälleen Bäckebolin sinikeltaisessa keitaassa. Mun kodille teki ihmeitä pari puolen euron arvoista viherkasvia, yksi räsymatto ja lisäkeverhot, jotka tuo vähän väriä tähän spartalaiseen askeettisuuteen...Haha! Nu är det jättesnyggt här!

Huomenna on aamulla herätys kirotulle Nordenkunskapin luennolle, ja kitumista kestää kello yhdeksästä kahteen. Tällä kertaa Kirsti Hansen tulee luennoimaan meille kaiken Tanskasta. Illalla on tiedossa hauskuutta, koska ollaan järkätty 21 vuotta täyttävälle Sallalle yllätysjuhlat, WOOHOO!

Ei kommentteja: