Täällä oleskelun sisällöstä ehkä se oleellisin asia eli KOULU alkoi maanantaina, eli ihan samaan tapaan kun yliopistolla Suomessakin, syyskuun alussa. Meidän laitos, Insititutionen för svenska språket, vaikuttaa oikein mukavalta, ja aika samankaltaiselta kuin koti-Nordicakin: hitusen uinuvalta mutta hyvin kontrolloidulta, hiljaisen korrektilta ja ystävälliseltä. Ainakin meidät eksoottiset suomalaiset vaihtarit on otettu kerrassaan sydämellisesti vastaan.
Muuten systeemit yliopistolla on kyllä hieman erilaisia kuin kotona, ja kaikista eniten hämmästyttää kurssien lukumäärän vähyys per lukukausi per opiskelija. Mullakin on nyt syksyn aikana vain kaksi kurssia, Läs- och skrivinlärning för blivande lärare sekä Nordenkunskap. Molemmista kursseista saa 15 opintopistettä, eli yhteensä syksystä tulee mulle 30 pojoa, mikä on oikein hyvä suoritus. On mahdollista, että jos syksyn aikana käynnistyy vielä Fördjupning i svenska språket -niminen kurssi (7,5 opintopistettä), otan myös sen. Suomessa mulla on yleensä yhden lukukauden aikana helpostikin viisi-kuusi eri kurssia, joista ei välttämättä edes tule yhteensä ihan sitä kolmeakymmentä pistettä! Toisin sanoen tollaiset 15 pisteen kurssit tuntuu musta jättimäisiltä, kun Suomessa mun kursseista suurin osa on viiden pisteen kursseja!
Tarkemmin ajatellen yliopisto-opinnot Suomessa muistuttaakin muodoltaan oikeastaan aika paljon lukiota, jossa jengillä on aina monta eri ainetta sekaisin. Täällä mulla on nyt siis tasan kahta "ainetta", mutta eiköhän niissäkin tekemistä ja funtsimista riitä, kun toisenkin kurssin kirjallisuuslista on yhden kokonaisen A4-arkin pituinen.
Toinen outo asia on, ettei täällä ole minkäänlaista opiskelijahintaista ruokailua yliopistolla. En olis ikinä uskonut ajattelevani tätä saati sitten sanovani ääneen, mutta mulla on suuri ikävä Unicafea! Kyllä tossa meidän Humanistenilla on alakerrassa sellanen ravintola-kahvila, mutta ei tee mieli maksaa lounassalaatista tai -ruuasta joka päivä melkein 60 kruunua. Onneks kahvi siinä on sentään halpaa, sen hinta on aika hyvin Unicafe-luokassa, eli 15 kruunua isosta mukillisesta hyvää ruotsalaista bryggkaffea :)
Kirjastossa kaikki toimii ihan kuin kotonakin, kopiointia ja tulostusta myöten. Pari kertaa olen kyllä jo meinannut eksyä centralbilbioteketin pölyntuoksuisten Tidskrifter-hyllyjen väleihin etsiskellessäni jotain tiettyä hapertunutta artikkelia vuodelta 1989...
Tänään kävin myös sellaisessa paikassa, josta en kyllä olisi uskonut löytäväni itseäni vasta viikon Ruotsissa olon jälkeen... Nimittäin jäähallissa!!! Islantilainen Sigga, jonka kanssa oon ollut yhteyksissä pitkin luisteluvuosia, on asunut täällä jo pari vuotta ja treenaa sekä Boomerangin (sennut) että Pacificin ("avoimen jengi") kanssa. Se oli jo viime viikolla houkutellut Pacificin harkkoihin mukaan meidän yhteisen kaverin Liljan, joka on myös islantilainen ja vaihtarina täällä kuten mä. No, tänään mut sitten puhuttiin myös mukaan kattelemaan meininkiä hallille. Se oli kyllä aikamoisen heikkotasoinen jengi, ikä- ja tasoerot oli valtavia, mut toisaalta myös pari vanhaa Surpparia on nyt kuulemma meinannut lähteä mukaan täksi kaudeksi. Pacificia "valmentaa" Carina, joka on sekin entinen Surppari. Kaikki vaikutti kyllä ihan mukavalta, ja jo pelkästään jäähallin tuoksu laukaisi mussa melkoisen jääkaipuun... Saa nähdä, otanko luistimet mukaan ensi viikolla Suomesta siellä piipahtaessani :) Ainakin olisin ilmeisesti tervetullut joukkoon kaartelemaan omaksi ilokseni. Kielitaidon kohenemisen kannalta se olis kyllä ainakin mahtavaa!
Nyt nukkumaan. Uudella lattialla päällystetyssä kämpässäni mä nukunkin varmasti kuin Ruusunen konsanaan, sillä tuoksu täällä on toimenpiteen jäljiltä melkeinpä miellyttävä. Ihanaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mukava päästä lukemaan kuulumisia. Taisi siis taas jäähallikärpänen puraista :)
Lähetä kommentti