lauantai 28. maaliskuuta 2009

HATA GÖTEBORG

Lauantaiaamuna 21.3. otin bussin pyörät alleni ja lähdin kohti Boråsia, joka sai tänä vuonna kunnian toimia noviiseille tarkoitetun muodostelmaluistelukisan, Leon Lurje Trophyn, kisakaupunkina. En oo nyt vielä tarkemmin tutustunut näihin Göteborgin ja Boråsin välisiin suhteisiin, mutta tällainen riemukas teksti hilpeytti kummasti kävelyreittiäni Boråsin rautatieasemalta jäähallille:

Lande-Boråsin teinit tuovat esiin katkeruutensa suurcity-Göteborgia kohtaan :)

Noh, tämä nyt oli täysin asiaankuulumaton sivuseikka. Lauantain pääosassa oli tietysti kisan näkeminen ja sokerina pohjalla myös mun rakkaiden ystävien ja niin taitavien valkkujen, Ninan, Evään ja Katan tapaaminen! Oli ihanaa saada vaihtaa kuulumiset ja juoruta luistelujuttuja tutussa seurassa piiiitkästä aikaa! Samoin oli luksusta taas saada istua katsomossa ja vaan nauttia noviisien ohjelmista. Suomalaisena sitä sai tietty taas olla niin rinta rottingilla että alta pois, kaikki neljä meidän joukkuetta oli kuin eri sarjaa muiden edustajien kanssa ja otti ansaitusti neloisjohdon (jossa myös pysyivät lopputuloksissa sunnuntaina). Innolla ja ylpeydellä siis heilutin Suomen lippuani, joka mulla kassissa oli mukana :)

Oli myös hupaisaa kuunnella katsomossa takana ja lähellä istuvien ruotsalaisten ihastelevia ja ehkä aavistuksen katkeria kommentteja ja spekulointia siitä, miten ihmeessä suomalaiset joukkueet voi olla niin hyviä! Yllättävänkin kovaan ääneen moisia asioita mun läheisyydessä puitiin, mutta ehkä se mun Suomen lippu antoi ymmärtää, että koska olen suomalainen, en varmaankaan ymmärrä ruotsia. Siinä vaiheessa, kun kisassa töissä olleet Boomerangin kaverit tuli mun kanssa istumaan ja me alettiin vaihdella kuulumisia ja puhua kisasta, tuli varmaan niille spekuloijillekin kuitenkin selväksi, että kyllä multa ruotsi jotenkuten luonnistuu, myös kuullun ymmärtäminen :)

Reissu oli joka tapauksessa tosi mukava, ja sen kruunasi vielä se, että pääsin Sandran ja Didemin kanssa takaisin Göteborgiin Conviviumissa luistelevan Sannan äidin kyydillä. Tämän ystävällisen eleen ansiosta säästin siis reilut 50 kruunua!

Suomen noviisijoukkueiden edustajat avajaisissa, edestä taakse Dream Steps, Finettes, Starlights ja Team Dynamique.

Eväs, Kata ja Starlights odottamassa pisteitä (tuloksissa 3.)

Nina ja Team Dynamique (4.)

Dream Steps (2.)

Finettes (1.)

Ei kommentteja: