torstai 11. kesäkuuta 2009

Retki Kungsbackaan 2.5.

Leenan ja Jaakon viimeisinä Göteborg-päivinä päätettiin vielä tehdä yhdessä joku päiväretki ulos tästä kaupungista, ja kun Outi sitten ehdotti tässä aika lähellä sijaitsevaa Tjolöholms slott -linnaa, asia oli päätetty. Vapun jälkimainingeissa, kauniissa auringonpaisteessa kokoonnuttiin sitten Jaakko, Leena, Niko, outi ja minä Marklandsgatanille Keski-kornikoiden juuri Tukholmasta ostetulle Audille valmiina hurauttamaan muutama kymmenen kilsaa linnalle. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, ja kaikki odottivat innolla linnalle pääsyä. Mutta toisin oli tarkoitettu: kuinkas ollakaan, autosta ei käynnistäessä kuulunut pihaustakaan. Jopa teekkarit Jaakko ja Niko oli hetken ihmeissään, mutta raaka totuus siitä, että akku oli tyhjentynyt todennäköisesti jonkun valon jäätyä päälle iskeytyi pian vasten kasvojamme. Voi eiii, eipä siis huristellakaan linnalle!

No, hätä keinot keksii, ja onneksi päivä oli vielä nuori: koska haluttiin jonnekin vähän lähteä seikkailemaan, päätettiinkin ottaa suunnaksi Kungsbacka, pikkuinen paikka Göteborgista vähän etelään. Niin me hypättiin ratikkaan, ajettiin Centralstationille, ja kohta jo istuttiin junassa kohti Kuninkaanmäkeä :)



Kungsbacka on julistettu vuonna 2004 Ruotsin parhaaksi lapsikunnaksi, kuten kuvastakin näkyy. Kriteereihin kuului varmasti, että kunnassa ei taida hirveästi olla lapsia, eikä ylipäätään muitakaan ihmisiä, ainakaan tämän toukokuisen lauantain perusteella. Ihmisten esiintymisfrekvenssi oli toisin sanoen aika lähellä nollaa. Mutta meillä oli silti ehkä maailman leppoisin lauantai! Miteltiin ensin ne kylän muutamat kadut, istuskeltiin auringossa idyllisesti joen rannalla siemailemassa Leenan ja Jaakon tarjoamaa teetä, ja mentiin vielä lauantairauhassaan uinuvalle torille syömään jätskit - kyllä, jätskikiska oli kuin olikin auki! :) Huulta ja laadukasta läppää heittäen tunnit kului yllättävän nopeasti, ja lopulta meille tulikin melkein kiire takaisin kotikaupunkiin Göteen, jossa illalla mentiin vielä juhlimaan Annegretin 26-vuotissynttäreitä.

Kungsbackan nätti pieni puukirkko torin laidalla.

Jaakko ja Niko meidän leiripaikalla joen rannalla. Ylioppilaslakki (tai teekkarilakki) on kesähattu!

Tytöt teellä.

Matkalla Kungsbackan juna-asemalle ihanan puiston halki.

Vapun loistotunnelma tuntui sen kuin jatkuvan meidän vaihtarien kesken, vaikka haikein mielin jouduttiinkin sanomaan jäähyväiset Leena & Jakob Mellankornikille, jotka palasivat koto-Suomeen heti näiden leppoisten toukokuun alkupäivien jälkeen.
PS. Kiehtova Tjolöholms slott jäi siis toistaiseksi odottamaan meitä vierailijoikseen. Saa nähdä, mennäänkö sinne vielä käymään, vai tekeekö aika tepposet ja jääkö se väliin.

Ei kommentteja: