sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Krookukset, kurkiaurat ja kärpäset

Tätä tekstiä kirjoittaa nyt virallisesti 25-vuotias Lotta Annika Erpilä! Aika mittava asia, eikö? Kuitenkin voin jo reilut kolme vuorokautta maailmaa kaksvitosena katseltuani todeta, että kyllä se aika samalta näyttää yhä vain... Aurinko nousee ja laskee samaan tapaan, ja päivät ja viikot sujahtavat ohi yhtä nopeasti kuin ennenkin... Kuten nytkin on taas käynyt, ja blogin päivitys on jäänyt toimittamatta taas monen päivän ajalta! Mutta se tarkoittaa edelleen vain ja ainoastaan sitä, että täällä on niiiiiin paljon kaikkea kivaa ja aikaavievää tapahtumaa ja juttua, ettei sitä niin vaan ehdi istahtaa alas ja raportoida kaikesta täysin reaaliajassa.

Tällä kertaa kuitenkin sisällytin jo otsikkoon erittäin tiivistä infoa - olen nimittäin bongannut täällä tähän maaliskuun 15. päivään mennessä jo kaikki nuo kolme kevään merkkiä, ja niiden lisäksi vielä peipposen! Joten "Kuu kiurusta kesään" -lorun mukaan täällä on kesä puolen kuun päästä! Ei hullumpaa :) Täällä on just nyt aivan upea, aurinkoinen kevätsunnuntai, joka kyllä olikin varsin tervetullut torstain ja perjantain lumi-räntäsateiden jälkeen. Täytin siis vuosia lumi-räntätuiskun keskellä, ja muutenkin mun synttäripäivä oli kaikin puolin ikimuistoinen, sain niin paljon ihania onnitteluja kaikkialta, että sitä oli ihan vaikea uskoa todeksi. Suomesta tuli yhteensä seitsemän pakettia ja kirje - valtaisat kiitokset kaikille rakkaille tyypeille siellä kotimaassa! Pelkästään se, että kirjelaatikko tuolla rappukäytävän eteisessä on pullollaan postia, on poikkeuksellista ja tekee onnelliseksi, ja nuo erityiset synttärilähetykset kyllä sai sydämen hakkaamaan vielä pari ylimääräistä lyöntiä. Heti synttäriaamuna kotiväki soitti ja lauloi perinteisen onnittelulaulun, ja aamu jatkui pakettien avaamisella ja kivalla juhlafiiliksellä.... Iltapäivällä tuli Marion, Jaana ja Susanne käymään synttärikaffella, ja sain aivan suloiset kimput sekä narsisseja että tulppaaneja ikkunalaudalleni :) Synttäripäivän päätteeksi pääsin vielä Boomerangin kanssa jäälle, eli ikioman lempielementtini päälle liitelemään. Skönt!

Juhlat varsinaisena synttäripäivänä pitäytyi kuitenkin siis aika rauhallisina, mutta juhla oli jatkuva heti seuraavana päivänä Härrydassa, jonne lähdimme parinkymmenen vaihtarin ja muutaman ruotsalaisen voimin viettämään keväistä mökkiviikonloppua luonnon helmaan... :)


Synttärikortteja Suomesta ja vaihtarikavereilta!

Ei kommentteja: